sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Pikkiriikkinen

Vauvalle tehtyjä vaatteita -ompa ihana ommella pikkuisia <3

Tässä vauvan jumpsuitit koossa 56cm. Kaava muokattu jostain löytämästäni Ottobreen yöhaalarista johon piirsin itse hupun kun sitä ei kaavaan kuulunut. On nyt sopivia kuukauden ikäiselle pallerolle (n.50cm ja 3kg 200g)  <3 Onnistuin myös vetoketjun laitossa suht hyvin - se kun on ollut minulle kuin punainen vaate.






Seuraavaksi jumpsuit Ottobreen 4/12 kaavalla koossa 62cm. Kankaana ihana Hattarat joustocollege Hannan Kankaasta. Hupussa vuorina Viljamin Puodin Hattarakekkereitä. Ei vielä sovituskuvaa kun on valtavan kokoinen vielä <3




 Kolmanneksi vauvalle haalareita 62cm. Kaava myös Ottobre -lehdestä. Olivat helppoja ommella sillä takana ja haaroissa vain sauma. Ohjeessa oli kanttaukset yläosaan mutta koin itselleni helpommaksi tehdä vuorelliset yläosat, vuori siis ulottuu tuohon "rinnuksille". Henkselit saa neppareilla kiinni. Eka on Nosh Organicsin ihana Valastrikoo tokana Verson Puodin vihreää Sokerihiirtä , kolmannessa Metsolan Miina&Manu sekä vikassa Aarrekidin kangas (tykkään ihan hirveästi). Näistä tulee sovituskuvaa kun ovat sopivia :)






                                          Neljäntenä parit haaremit ja parit hatut jämäpaloista;


Lopuksi vielä kuvaa ISOmummusta, vauvista ja meikäläisestä. Kaikilla itsetehtyä päällä <3


2 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
  2. Niin söpösiä nuttuja :) Olet ahkeroinut oikeen! Tuo viimeinen kuva on vallan hurmaava <3

    VastaaPoista