maanantai 29. heinäkuuta 2013

ILVES 2013

Olimme ILVES 2013 Suurleirillä Lammilla poikani Antsan kanssa. Mukana menossa oli oman lippukuntamme väkeä n.20 henkeä sekä 4000 muuta partiolaista. Koko ajan siellä ollessamme (Ke-SU) paistoi aurinko täydletä taivaalta emmekä nähneet yhtäkään vesipisaraa. Mukana menossa oli myös Kaverini Notsi ja hänen 3 ja 5- vuotiaat lapsensa (vanhin,kummityttöni, tuli kipeäksi ja joutui lähtemään pois kesken)

Leirillä oli kaikin puolin mukavaa ja kyllä se antoin enemmän kuin otti. Leirillä ollessaan tuntui ihan päinvastaiselta , vastuu, aikataulutus ja huolehtiminen olivat melko rankkaa hommaa. Mentiin paikasta toiseen juoksuvauhdilla ja tuntui että juurikaan ei hengähdystaukoja ollut. MInä ja Notsi lapsinemme huolehdittiin Sudenpennuista (1-2-3 luokkalaisista) heräämisestä nukkumaan menoon asti. Mukana oli myös viisi muutakin johtajaa joilla oli pestinsä eri puolilla leiriä. Notsin äiti sekä kaksi muuta ahkeraa olivat töissä Studiokeittiöllämme. Oli kuulemma rankkaa hommaa. Pari oli sitten ohjelmalaaksossa sekä muonavarastolla.

Saapumisemme päivä ke-iltana meni telttoja rakentaessa ja alueeseen tutustuessa.

To- aamuna saapuikin sitten leiriväki. Olimme lasten kanssa vastassa linja-autoa. Kokosimme teltat ja lapset pääsivät vauhdilla vertailemaan mitä eväitä ovat ottaneet mukaan. Puukot ja vasarat keräsimme samoin tein omaan telttaamme talteen. kokoomisen jälkeen olikin sittten (kaaos)ruokailu. Kaikki asiat hakivat vielä paikkaansa ja jonotimme tunnin verran ruokaa paahtavassa auringonpaisteessa. Itse ruokailu oli sekasortoinen kun kaikki ryntäilivät sinne ja tänne. Tiskijonot olivat järkyttävät sillä pikkutiskaajat jäivät leikiskelemään ihanan lämpöisellä ja vaahtoisalla vedellä.

PE&LA menivät ohjelmissa joissa oli askartelua ja erilaisa elämyksiä ryhmähenkeä kohottaen. Huoh, oli kuuma. Pääsimme myös (kiitos Notsin äidin kun vahti lapsia) poikkeamaan yöllä johtajakahvilassa.

Viimeisenä päivänä lähdimme haikeina ja väsyneinä kohti kotia. Aamupalan jälkeen pakkailimme kamat sekä teltat ja odottelimme kotiinlähtöä kuluttaen aikaa hernekeittoa syömällä sekä muiden leiriportteja ihailemassa. Jäljellä jääneiden sudareitten kanssa kävimme Mäk Kaivertajassa tekemässä hienot laatat. Vika päivä oli myös siitä erikoinen että leirin henkilömäärä tuplaantui, oli nimittäin vierailupäivä.

Olisi vaikka mitä kerrottavaa pehmiskioskista Sampo Haistelijaan että näin kahden lapsen kanssa ei tähän hätään onnistu enempää. Lisää kaikkea : http://ilves.hp.partio.fi/

Tunnelmia leiriltä:


Aloitusjuhla jossa kaikki leiriläiset


Meidän oma "KOTI" taustalla



Omaa savua





Johtajakahvila Oscar`s



Edessä ohjelmalaakso






 
 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti